tiistai 8. toukokuuta 2012

Marinoituja sisäpaistipihvejä ciabattan täytteenä

Enpä muista koska olisin viimeksi paistellut pihvejä, mutta kun eteen osui tällainen mukava marinadi, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Lisäksi vastikään katselin telkusta Jamie Oliveria kokkaamassa pihvillä täytettyä ciabattaa ja ajattelin käyttää näitä pihvejä Jamien mallin mukaisesti.



n. 500 g sisäpaistia (n. 3 sentin vahvuisiksi pihveiksi leikattuna)
Marinadi:
0,5 dl punaista balsamicoa
4 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia
3 tl aurikokuivattujen tomaattien öljyä tai oliiviöljyä
1 - 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna tai puristettuna
1 - 2 tl hienonnettua tuoretta rosmariinia
Pihvien maustamiseen:
Maldon merisuolaa
vastarouhittua mustapippuria
Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita hienonnetut aurinkotomaatit, balsamico, öljy, rosmariini ja valkosipuli kulhossa.


Lisää pihvit marinadiin ja sekoittele hyvin niin, että liha maustuu kauttaaltaan.
Anna lihan olla marinadissa vähintään tunti, mielellään pari tuntia.

Pyyhi ylimääräinen marinadi lihan pinnalta. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla. Grillaa pihvit tai paista ne kuumalla pannulla. Paistoaika riippuu pihvin paksuudesta ja omasta mausta. Paistelin näitä pannulla 2 minuuttia per puoli, kypsyysaste oli medium.


Nämähän voi tarjoilla tällaisenaan vaikka salaatin kanssa, mutta pihvitäytteiseen leipään tulee vielä mausteinen kastike ja vähän muuta lisuketta. Tuon maustekastikkeen tein hieman muunneltuna paprikaisesta salaatinkastikeesta pihvin mausteisiin paremmin sopivaksi. Sävelsin näppituntumalla, joten määrät ovat vähän "sinne päin".

1 ciabatta halkaistuna
Maustekastike:
puolikas punainen paprika
puolikas sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 aurinkokuivattua tomaattia
2 tl rosmariinia
1 kuivattu chilipalko
3 rkl punaista balsamicoa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl sinappia
1 tl mustapippuria
1 dl oliiviöljyä
Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen - pikkusilppuriinkin mahtuvat kerralla. Sekoita monitoimikoneessa/silppurissa tasaiseksi kastikkeeksi. Tee kastike valmiiksi ennen pihvien paistamista.

Lisäksi:
1 ruukku rucolaa
1 punasipuli renkaina

Levitä maustekastiketta leivän molemmille puolille. Leikkaa pihvit ohuiksi viipaleiksi ja levittele leivälle. Asettele päälle rucolaa, lisää maustekastiketta ja punasipulirenkaita, aseta leivän päällimmäinen osa koko komeuden päälle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti